keskiviikko 8. elokuuta 2012

Raparperimuffinssit hunajakuorrutteella

Alkukesän raparperisato innoitti kokeilemaan rapsumuffinsseja. Ensimmäinen erä oli hyvä, mutta toinen kerta toden sanoi. Tänään bongasin muuten Hakaniemen torilla raparpereja huokeaan hintaan!






Muffinsseihin tehdään ensin raparpereista täyte, joka sitten sekoitetaan taikinaan. Jäähtyneet muffinssit voi kuorruttaa ja koristella vaikka pähkinärouheella.

Täyte:
300g raparperipaloja
Vaniljatanko
2rkl voita
2rkl (fariini)sokeria

Taikina:
150g voita
1,5 dl sokeria
2 munaa
3,5 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
2 dl paksua jugurttia (esim bulgarianjugurttia)

Kuorrute:
1 pkt Philadelpia-juustoa
2 rkl hunajaa
1 dl tomusokeria


1. Valmista täyte laittamalla voi paistinpannulle. Lisäämällä sitten sokeri, raparperit ja vanilja. Hauduta kunnes raparperit ovat lähes pehmeitä.

2. Aloita taikinan tekeminen vaahdottamalla voi ja sokeri. Vatkaa munat joukkoon yksitellen.Yhdistä loput kuiva-aineet ja lisää joukkoon vuorotellen jugurtin kanssa. Lopuksi lisää täyte.

3. Lusikoi taikina muffinssivuokiin.

4. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Jäähdytä.



5. Seikoita kuorrutteen ainesosat keskenään ja pursota tai lusikoi muffinssin päälle. Koristele esimerkiksi pähkinärouheella tai vaikkapa tuoreella mansikalla.

-Riikka

PS. Taikina ei sovellu kovin hyvin paperivuokiin :)








2 kommenttia:

  1. Kuulostaa maukkaalta! Mihin vuokiin taikina kannattaa laittaa, jos kerran paperiset ei sovi taikinalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytä muffinssipeltiä tai silikonivuoka, jos ei ole kumpikaan voit laittaa paperivuoat mataliin kahvikuppeihin!!!

      Poista