perjantai 21. syyskuuta 2012

Sienien säilöminen

Metsä on nyt pullollaan herkullisia ja monipuolisia sieniä ja jotta voisimme nauttia syksyisitä herkuista myös myöhemmin talvella, keväällä ja jopa kesällä, kannattaa niitä säilöä esim. suolaamalla, pakastamalla tai kuivaamalla.



Minä päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon suppilovahveroideni kanssa. Ja koska mulla ei valitettavasti ole maailman kätevintä elintarvikkeiden kuivuria, päätin kuivata suppikset hieman perinteisemmin menetelmin - saunan lauteilla. 

Aloita kuivaaminen puhdistamalla sienet huolellisesti, niistä saattaa löytyä yllättäviäkin lemmeikkejä, kuten etanoita ja muita ötököitä...

Levitä saunan lauteille sanomalehteä ja sanomalehtien päälle talouspaperia. Levitä sienet talouspaperin päälle tasaisesti, niin että jokaisella sienellä on hyvin tilaa - jos laita sienet päällekäin, kestää kuivaaminen huomattavasti kauemmin.

Tehostaakseni sienien kuivumista, laitoin saunan päälle 60 asteeseen pariksi tunniksi. Kokonaisuudessaan kuivuminen kesti hieman reilun vuorokauden. :)

Kuivuessa sienet kutistuvat ihan pikkuriikkiseksi
♥ Roosa


maanantai 17. syyskuuta 2012

Pienet kookos-rahkapiiraat

Minusta on niiiiiiiin ihanaa leipoa vanhempieni luona, sillä keittiö on ihanan iso, lähes poikkeuksetta jääkaappi on pullollaan  ja kaikkea löytyy - säästyn näin myös kaupassakäynnin vaivalta. Nämä seikat myös houkuttelevat kokeilemaan uusia juttuja! Yleensä syöjiäkään ei tarvitse ihan hirveän kaukaa etsiä... Tällä kertaa päätin kokeilla rahkapiirakoita kookosmaidolla twistattuna.



Jostakin syystä halusin tehdä nämäkin muffinipellille, ohje käy kyllä ihan yhtä hyvin tavalliselle piirasvuualle! 

Tarvitset pohjaan:

100g voita
1/2dl sokeria
1/2 vaniljatangon siemenet
1 kananmuna
2dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta

Rahkatäyte:

1prk (250g) maitorahkaa
1dl kookosmaitoa
4rkl sokeria
2 keltuaista
1rkl sitruunamehua

Omenahilloa
(n. 1/2dl rusinoita)

Voita vuuan voiteluun

Tee ensiksi pohja:
Sekoita pehmennyt voi, sokeri ja vaniljatangon siemenet pehmeäksi vaahdoksi. Lisää kananmuna ja sekoita hyvin. Sekoita vehnäjauho ja leivinjauhe keskenään ja lisää voi-sokeri-kananmuna-seokseen ja sekoita. Pyöritä palloksi, kääri kelmuun ja laita jääkaappiin jähmettymään rahkatäytteen teon ajaksi.

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Voitele tässä välissä muffinipelti tai vaihtoehtoisesti ihan perinteinen piirasvuoka. Myös jämäkät muffinivuuat (esim. silikooniset- tai amerikanmuffinivuuat) käyvät mainiosti.

Tee sitten rahkatäyte:
Sekoita maitorahka, kookosmaito, sokeri, keltuaiset ja sitruunamehu tasiseksi massaksi.

Painele taikina vuuan pohjalle ja reunoille, lisää omenahilloa pohjalle vajaan sentin korkusiseksi kerrokseksi (muffinivuokaan n. 2tl). Kaadä tämän jälkeen rahkatäytetettä, niin että jätät 1/5 osan vuuista tyhjäksi, sillä täyte turpoaa uunissa hieman. Tämän jälkeen ripottele rusinoita täytteen päälle, voit myös hieman painella niitä täytteeseen.

Paista n. 25 minuuttia uunin keskitasolla 200 asteessa.


Anna jäähtyä hyvin ennen herkuttelua.
Iloista viikonalkua kaikille! :)

♥ Roosa


sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Helppo ja herkullinen omenapiirakka


Eli tässä tulee nyt se lupaamani omenapiirakan ohje:


Pohjaksi tulee perus kahden munan sokerikakku, eli

2 kananmunaa
tilavuudelta yhtä paljon sokeria
tilavuudelta yhtä paljon jauhoja

n. kilo omenoita
kanelia
raesokeria
75g voita
n. 65g kauraleseitä

Kuori ja siivuta omenat ja laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi, kääntele joukkoon vehnäjauho. Levitä piirasvuuan päälle leivinpaperi ja kaada taikina vuoan päälle. Levitä vuokaan omenat ja sirottele päälle kanelia sekä raesokeria maun mukaan. Sulata voi ja sekoita siihen kauraleseet, sirottele lese-voi-seos vuokaan päällimmäiseksi.



Paista uunin keskitasolla 200 asteessa n. 20-25 minuuttia.

Anna jähtyä hieman ja tarjoile vaniljajäätelön kanssa, nam!




♥ Roosa



Amerikan pannarit mustikoilla!

Sunnuntaiaamuna on kiva palkita itsensä ihanalla aamiaisella! Kuitenkin vielä mukavampaa on jo joku päättää hemotella sinua. Näistä herkullisista pannareista pääsin nauttimaan viikko sitten!

Amerikkalaiset aamiaispannukakut ovat paksuja ja pieniä pannullapaistettavia lettuja. Niiden kohotukseen käytetään leivinjauhetta ja siksi ne pitääkin paistaa kärsivällisesti molemmilta puolilta kauniin kullanruskeiksi. Pannarit voi tehdä tietenkin myös muilla marjoilla tai mausteilla kuten kanelilla tai kardemummalla. Joka tapauksessa ne ovat ihanan vaivaton ja maistuva aamiaisherkku!

Osan mustikoista voi käyttää koristeluun

Blueberry pancakes

3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
3dl maitoa
1 muna
3 dl mustikoita
hippunen suolaa

voita paistamiseen


Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa ja tee niihin keskelle kraateri. Vispaa munat sekä maito kevyesti toisessa astiassa ja kaada seos pienissä erissä sekoittaen jauhokraateriin. Lopuksi lisää mustikat ja anna taikinan turvota hetki.

Kuumenna pannu ja paista voissa kunnolla ruskeaski molemmin puolin. Pannukakut voi paistaa ihan tavalliseslla paistinpannulla, mutta blinipannu osoittautui tosi käteväksi. 

Tarjoile lämpimänä vaahterasiirapin tai vaikka hunjan kera.

Ihanaa sunnuntaita kaikille!
-Riikka





torstai 13. syyskuuta 2012

Herkullinen mustatorvisienirisotto

Sienikausi on nyt parhaimmillaan ja kaunis syysää houkutteli meidätkin sienimetsälle. Paljon poimittavaa löytyi: keltahaperoita, orakkaita, tatteja, suppilovahveroita ja mustatorvisieniä! Osa sienistä päätyi kuivattavaksi, osa suolattavaksi, mutta torvisienet päätettiin ehdottomasti laittaa heti risotoksi! Lisää sienijuttuja on siis luvassa!

suppilovahveroita  ja takana torvisieniä
Risotto on yksi parhaista Italian herkuista. Sen tekeminen on yksinkertaista, mutta vaatii jonkinverran aikaa ja rakkautta. Kouluruokailoiden ryhdyttyä kutsumaan riisi-jauheliha- hernemaissipaprika-mössöä risotoksi, se kalskahtaa edelleen joidenkin korvissa oudolta. Italialainen risotto on kuitenkin parhaimillaan ihanan maukas laadukkaiden ainesosien makusinfonia!




Tarvitset :


reilu 1/2 l torvisieniä 

4 shalottisipulia
2 valkosipulin kynsi
muutama oksa tuoretta timjamia
4dl arborioriisiä
3 dl valkoviiniä
1 l kanalientä
100 g parmesania
2 rkl voita

suolaa, pippuria

Valmistus:


 Putsaa sienet ja laita isoimmat puoliksi tai useampaan palaan. Paista ne kuumalla pannulla öljyssä ja laita sivuun odottamaan.

Laita liemi kuumenemaan erilliseen kattilaan.

Pilko sipulit ja valkosipulit. Kuullota ne kasarissa rypsiöljyn kanssa läpikuultaviksi.

Nosta vähän lämpöä ja lisää riisi ja timjaminoksat. Kuullota riisiä pari minuuttia. Pidä huolta, että öljyä on tarpeeksi etteivät sipulit tai riisi ruskistu.


 Heitä valkoviini kuumaan pannuun ja laske lämpötilaa. 

Viinin imeydyttyä aloita liemen lisääminen kauhallinen kerrallaan. Uuden kauhallisen voi lisätä, kun edellinen on haihtunut. Lisää jo tässä vaiheessa suolaa. Sekoittele risottoa jatkuvasti, jotta tärkkelys irtoaa riisistä. Näin risoton koostumuksesta tulee kermainen.

Jatka liemen lisäilyä kunnes riisin kypsyys on oikea. Sopiva riisin kypsyys on saavutettu, kun riisi on pehmeää, mutta siinä on vielä purutuntumaa.

Poista makua antaneet timjaminoksat ja lisää uusia lehtiä antamaan väriä, jos haluat.

Lisää sienet, parmesan-juusto ja voi. Tarkista suolaisuus ja lisää suolaa tarvittaessa. Sekoita ja anna seistä kannen alla hetken ennen tarjoilua.


Tarjoile risotto, kun se on hetken vetäytynyt. Rakenne on hyvä, kun se on mukavan löysä, muttei keittomainen. Tämän määrän voi joko tarjoilla neljälle pääruokana tai kuudelle alkuruokana. Valkoviini on luonnollisesti hyvä kyytipoika



♥ Riikka & Roosa